LEHDISTÖTIEDOTE 10.5.2006,
julkaisuvapaa heti
www.etno-espa.com
ETNO-ESPALLE JATKOA
Viime vuonna
ensimmäistä kertaa järjestetty nykykansanmusiikkitapahtuma Etno-Espa saa jatkoa
elokuussa 2006. Tulevan tapahtuman esiintyjinä nähdään muun muassa Wimme,
Markku Lepistö & Co, Pauliina Lerche, Ville Ojanen ja Rautavaara, Burlakat,
Hannu Lehtoranta & Taivaallinen kuu Ensemble sekä Doina Klezmer.
16 900 katsojaa ensimmäisenä vuotenaan kerännyt Etno-Espa toteutetaan jälleen 1.-24.8.2006. Ensimmäisen Etno-Espan teema, uusi kotimainen kansanmusiikki sai niin hyvää palautetta sekä helsinkiläisen yleisön että turistien keskuudessa, että teemassa päätettiin pitäytyä tänäkin vuonna.
Konsertteja nähdään viimevuotiseen tapaan Espan lavalla jokaisena arki-iltapäivänä klo 16.00–18.00 sekä Taiteiden yössä puoleenyöhön saakka. Tarkempi ohjelma julkistetaan Etno-Espan Internet-sivuilla (www.etno-espa.com) touko-kesäkuun vaihteessa.
Etno-Espan Taiteiden yön pääesiintyjänä kuullaan tulevana syksynä saamelaismusiikin tunnetuinta edustajaamme Wimmeä. Taiteiden yössä kuullaan lisäksi Ville Ojanen ja Rautavaara -kokoonpanoa, jonka musiikkia on luonnehdittu muun muassa urban free folkiksi ja elokuvamaiseksi etnofuusioksi.
Etno-Espa 2006 esiintyjävalinnoissa on painotettu eri kielialueiden tuomista esiin. Saamen- ja suomenkielen lisäksi Etno-Espassa kuullaan Burlakoiden karjalankielistä laulua sekä murrerunoilija Heli Laaksosen teksteihin sävellettyä musiikkia Vissinki-yhtyeen esittämänä.
Etno-Espan toteuttaa Etno-Espa ry yhteistyössä Savoy-teatterin, Suomen Kansanmusiikkiliiton, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston ja Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen kaupunkikulttuuriyksikön kanssa. Tapahtuma on osa KesäStadi- tapahtumarengasta. Etno-Espaa tukevat Suomen kulttuurirahasto, opetusministeriö, Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus sekä Uudenmaan taidetoimikunta.
Viimevuotisten yritysyhteistyökumppaneiden, Ravintola Kappelin, etno.net -sivuston sekä Voima- ja Rytmi-lehtien lisäksi mukaan ovat tänä vuonna lähteneet Maahenki Oy, Kalevala Koru sekä Helsingin kaupungin matkailutoimisto.
Lisätietoja etno-espa@suomi24.fi
tai
Riikka Hiltunen
040-417 81 62