LEHDISTÖTIEDOTE 17.8.2006,
julkaisuvapaa heti
WIMME JOIKAA ETNO-ESPAN PÄÄTÖKSEEN TAITEIDEN YÖNÄ
Taiteiden yö päättää jälleen koko elokuun ajan Espan lavalla soineen
Etno-Espan. Etno-Espan Taiteiden yössä kuullaan Wimmeä, Ville Ojanen & Rautavaaraa
sekä Kajaus!-yhtyettä.
Etno-Espa 2006 saa komean päätöksen Wimme Saaren joikatessa pimenevässä
yössä. Suurta kansainvälistäkin arvostusta nauttiva artisti on modernin joiun
pioneeri, jonka yhtye Wimme yhdistää
perinteisen joikaamisen elektronisiin äänimaisemiin. Myös improvisointi ja
perinteiset eläinjoiut ovat tärkeä osa Wimmen repertuaaria.
Taiteiden yössä kuullaan lisäksi Ville Ojanen ja Rautavaara
-kokoonpanoa. Ville Ojanen on pitkän linjan kansanmuusikko, jonka ensimmäinen
soololevy julkaistiin keväällä 2005. Rautavaaran musiikissa yhdistyvät
suomalaisuus sekä maailman monet tyylit ja toisaalta nykypäivän tekniikka ja
perinteikkäät akustiset instrumentit.
Yhtyeen musiikkia on luonnehdittu muun muassa urban free folkiksi ja
elokuvamaiseksi etnofuusioksi.
Illan aloittaa ep:n julkaisukeikallaan jo
Etno-Espassa 2005 yleisöä villinnyt nuorten miesten 12-henkinen Kajaus! -yhtye. Monista muista
yhteyksistä tutut muusikot ovat koonneet instrumenttinsa yhteen ja tuloksena on
suurempaankin yleisöön uppoavaa etnorockia.
Viime vuonna Etno-Espan Taiteiden yö keräsi noin
6 000 katsojaa.
Illan aikataulu:
20.00 Kajaus!
21.15 Ville Ojanen ja Rautavaara
23.00 Wimme
Lisätietoja
Riikka Hiltunen
(040-417 81 62)
Etno-Espan toteuttaa Etno-Espa ry yhteistyössä Savoy-teatterin, Suomen
Kansanmusiikkiliiton ja Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston kanssa.
Tapahtumaa tukevat Suomen kulttuurirahasto, opetusministeriö, Helsingin
kaupungin kulttuuriasiainkeskus, Luses, Esek, Uudenmaan taidetoimikunta,
Maahenki Oy, Kalevala Koru, Helsingin kaupungin matkailutoimisto, Ravintola
Kappeli, etno.net -sivusto, KesäStadi sekä Voima- ja Rytmi-lehdet.