Riikka Hiltunen
Siellä missä honka humisee
Siellä missä haapa havisee
Siellä yksi ruohonkorsi
toista ihanampi ole ei
Tuomas Palonen
Lailla laineiden huojun hiljaa
Syvyyttäsi ihaillen
Huokaan ja tiedän että koskaan
Mä missään näin lepää en
Ylva Haru
Etno-Espan Taiteiden yön konserteissa maalaillaan kuvia luonnosta keskelle urbaania ympäristöä. Laulaja-lauluntekijä Lotta Jääskelä kertoo Ylva Haru -artistin syntyneen luonnon mystisen puhuttelun johdosta Jääskelän yövyttyä Tove Janssonin mökkisaarella. Ylva Harun lyriikoissa ylistetään merta ja ihmetellään lintujen kaarroksia ja mielenliikkeitä. Taiteiden yön toinen artisti Tuomas Palonen laulaa tuulelle, puille, pilville ja järville.
Luonnon ja musiikin suhde on aina ollut läheinen, myös kansanmusiikkiperinteessä. Karjankutsut ovat kaikuneet joutomailla ja metsissä, ja luontoa kuvaillaan ja käytetään metaforana myös monissa rekilauluissa ja balladeissa.
Aina luonnon kuvailuun ei tarvita sanojakaan. Áššu-yhtyeen Ulla Pirttijärven sanaton joiku kuvailee hänen kotikyliään ja tulen ja luonnon merkitystä saamelaiskulttuurissa. Etno-Espassa esiintyvät instrumentaaliyhtyeet, kuten Juha Kujanpää Ensemble ja Antero Mentu Landscaping Team kertovat kuvailevansa musiikillaan esimerkiksi kevään tuoksua, suomalaista havumetsää ja heinäkuun öitä.
Äiti maa itkee hiljaa
Tsunamein juottaa nälkäistä viljaa
Kääntää tuulet kohti kuuta
Eiliseen ei ole paluuta
Vimma
It sprung a leak
It sprung a little leak
And now the lies are floating through
They lied, they lied
La Riippa Group
Luonnosta ei kuitenkaan lauleta ja soiteta enää pelkästään ihaillen, huoletta, metaforana. Monet muusikot ovat syvästi huolissaan ympäristön tilasta ja potevat tunnontuskia esimerkiksi ammattiin liittyvän matkustamisen takia.
Tämän vuoden Etno-Espassa esiintyvistä yhtyeistä ekologista sanomaa levittävät La Riippa Group sekä VIMMA, joiden tavoitteena on saada aikaan muutosta.
”Yleinen tiedostavuus ja kollektiivinen halu muuttaa asioita on kaiken politiikan alku, ja ajatustemme levittäminen samastuttavassa muodossa on konkreettisin asia, minkä taiteilijoina voimme tehdä”, kertoo VIMMAn taiteellinen tuottaja ja viulisti Pessi Jouste.
”Ekokriisiä keskeisempää teemaa yhteiskunnallisesti ei ole. Ekokriisi kummittelee kaiken takana vääjäämättömine seurauksineen. Kirjoitamme meitä lähellä olevista asioista, ja tällä hetkellä ekokriisi on meille elämän ja kuoleman kysymys. Minkälaisessa maailmassa elämme 2050-luvulla? Teemme kaikkemme, jotta tämänhetkiset ennustukset eivät kävisi toteen.
Jouste kertoo, että monet kuulijat ovat kiitelleet yhtyettä merkityksellisen sanoman levittämisestä.
”Hienoimpia hetkiä on kuulla, miten musiikkimme helpottaa jonkun yksinäistä ahdistusta tekemällä kokemuksesta jaetun. Olemme onnistuneet sanomaan: Et ole yksin ajatustesi kanssa, et ylireagoi. Nämä ovat vakavia asioita.”
Kirjoittaja on musiikintutkija ja musiikkitoimittaja, joka kuuluu myös Etno-Espan taustajoukkoihin
Etno-Espan teematärpit
Áššu, 9.8. klo 17.15
La Riippa Group, 12.8. klo 17.15
VIMMA, 14.8. klo 16
Tuomas Palonen, 15.8. klo 20.30
Ylva Haru, 15.8. klo 22.45