Ruttusoundin äänimaailma muodostuu pohjoisella kanteleella soitetuista lämpimistä rytmeistä. Ruttusound-taiteilijanimellä toimivan Sami Sammalkallion helmikuussa 2024 julkaistulla esikoisalbumilla Tropikantele kanteleen heleä sointi yhdistyy musiikkiin, joka on saanut vaikutteita trooppisilla leveyspiireillä syntyneistä musiikkityyleistä kuten reggaesta, dubista, skasta, cumbiasta, bossanovasta, molamista ja amapianosta. Lisäksi tanssittavassa musiikissa kuuluu hiphop, downtempo ja folktronica, jota Espan lavalla päästään kuulemaan kolmihenkisen kokoonpanon voimin.
Sami Sammalkallio – kantele, elektroniikka
Tapani Varis – kontrabasso, huilu
Rasmus Pailos – perkussiot, steelpan, elektroniikka