Naapurikateutta

Toimittaja ja muusikko Amanda Kauranne fiilistelee (ja vähän kadehtii) etelänaapurimme kansanmusiikkiskeneä

Amanda Kauranne

Muistan kun Viljandi Pärimusmuusika festivaalilla kuljin festarieväänä myytävä marjatuokkonen kourassani ja seurasin, kuinka valtavat ihmismassat tanssivat kansanmusiikin tahdissa kuin isoilla rockfestivaaleilla. Lavaverhot olivat värikäs ylistys paikalliselle kirjontaperinteelle ja niissä oli kierrätyksen hengessä käytetty vanhoja CD-levyjä paljettien tapaan. Mietin ihaillen ja kateellisena, että näin ne hommat hoidetaan!

En ihmettele, että virolainen kansanmusiikki valloittaa maailmanmusiikin markkinoita − sitä suomalaisetkin kansanmusiikkibändit tekevät eli reissaavat esiintymään sinne, missä kysyntää on. Todellinen ihme on se, että Virossa myös tavalliset tallaajat ovat löytäneet oman perinteensä arvon, oli kyse sitten nykykansanmusiikista tai tradi-kuoseilla koristetuista ”etnosukista”. Voisitteko kuvitella tilannetta, jossa suomalainen kansanmusiikkiyhtye olisi valtakunnan suosituin bändi ja pyyhkisi Emma-gaalassa palkintopöydän puhtaaksi? Virossa tällaista utopiaa ei tarvitse kuvitella, vaan se on täyttä totta, kun esimerkiksi Trad. Attack valloittaa ulkomaiden ohella myös kotimaansa lavat ja radiot. Tämä sydämen- ja maailmanvalloitus tapahtuu vieläpä soittamalla arkistonauhoilta mummojen veivaamia perinnebiisejä ja soittamalla niiden kanssa niinkin katu-uskottavaa soitinta kuin torupillia eli virolaista säkkipilliä − toki päräyttävän rumpusetin ja kitaran säestämänä.

Uuden kansanmusiikkibuumin Virossa aloitti vuoden 2015 hujakoilla countryyn kallellaan oleva Curly Strings. Yhtyeessä soittava kontrabasisti Taavet Niller nähdään Etno-Espallakin Tintura-yhtyeen riveissä. Virolainen kansanmusiikki on kovatasoista ja innovatiivista, ja moni suurista elämyksistäni on sikäläistä perua: Võrumaalta kotoisin oleva armoitettu laulaja-lauluntekijä Mari Kalkun on tehnyt soolouransa lisäksi virolais-suomalais-australialaisen Runorun-yhtyeensä kanssa Tee hümn -kokonaisuuden, jossa suomalais-ugrilaiset vähemmistökielet ja niiden kohtalot pääsevät ääneen. Silver Sepp ihastuttaa yhdistelemällä laulua rakentamiensa soitinten ainutlaatuisiin sointimaailmoihin. Viulisti-laulaja Maarja Nuut lumoaa suorastaan hypnoottisella karismallaan ja musiikkinsa toisteisuudella, niin että aika ja paikka unohtuvat.

Arvostus näkyy myös julkisella puolella. Tuntuu, että kansanmusiikki on läsnä valtiollisissa tilaisuuksissa − milloin kollegani toisella puolen lahtea ovat joko esiintymässä tai kutsuvieraina presidentinlinnassa. Se liittynee myös Viron historiaan. Maan yli ovat valloittajat kävelleet vuosisatojen aikana ja silti kansa on säilyttänyt paitsi kielensä, myös kulttuurinsa, valiten ehkä mukaan kunkin hallitsijan tuomista uusista elementeistä parhaat palat. Itsenäistyminen Neuvostoliitosta tapahtui laulavan vallankumouksen siivittämänä. Mikä valtava muutosvoima onkaan laululla ja kulttuurilla! Se tuntuu olevan vielä elävässä muistissa. Mediakaan ei lähtökohtaisesti pidä kansanmusiikkia vanhentuneena ilmiönä, vaan antaa sen kuulua ja näkyä ja puhua omasta puolestaan. Perinne voi silloin elää ja hengittää vapaasti tätä päivää. Voisimmeko me tuoda tuliaisina tätä arvostuksen asennetta seuraavalta risteilyltämme naapurista?

Teematärppi

Tintura & Arno Tamm, 6.8. klo 17.15

Lähetä viesti

[contact-form-7 id="21"]