Mertsi Lindgren
Taiteellinen identiteettini perustuu musiikille. Ensimmäisen kerran lauloin julkisesti pyhäkoulussa alle kouluikäisenä. Kitaransoiton opin itse neljätoistavuotiaana, myöhemmin aikuisena valmistuin maineikkaasta Pop & Jazz konservatoriosta stipendin kera. Kokemusta musiikkialalta on monta sataa kiloa. Olen esittänyt, laulanut ja soittanut: räppiä, gospelia, rokkia, lastenlauluja, kansanmusiikkia, poppia, mustalaismusiikkia, kaaleenlauluja, tanssi-iskelmää, etnoiskelmää, taidemusiikkia, virsiä, joululauluja ja instumentaalimusiikkia swingistä lattareihin.
Musiikkialalla työskenneltäessä päätyy tekemisiin julkisuuden kanssa. Kun Orkestra Suora Lähetyksen kanssa osallistuimme Talent-kilpailuun vuonna 2007, tuntui hiukan oudolta, mutta myös upealta, kun ihmiset kaupan kassalla tunnistivat. Taannoin minut kutsuttiin osallistumaan Ylen Puoli seitsemän -ohjelmaan. Ohjelmassa minulta kysyttiin muusikon työstäni, läänintaiteilijan pestistäni sekä etnisestä taustastani. Otin haastatteluun kitarani mukaan jo ihan senkin takia, ettei kovin jännittäisi, kun kitara sylissä ei jännitystä niin tunne. Toivoin, että olisin voinut laulaa lähetyksessä, mutta koronarajoitteiden vuoksi se ei käynyt. Onneksi sain kuitenkin soittaa kitaraani.
Kun puhutaan muusikon tunnettuudesta, on se nähtävä elinkeinoon kuuluvana tärkeänä osana. Tunnettuus kun lisää työtilaisuuksia. Pohtiessani tätä henkilökohtaisesta näkökulmasta, on käsiteltävä kysymystä: haluanko tulla tunnetuksi romanimuusikkona vai pelkästään muusikkona? Minulla on mustat hiukset, tumma hipiä ja ruskeat silmät. Pukeudun romanikulttuurin mukaisesti ja elän yhteisössä ja kulttuurissa. Ihmisille on minut nähdessään selvää etnisyyteni ‒ näin ollen pelkästään muusikkona tunnetuksi tuleminen on melko lailla mahdotonta ja itseasiassa täysin tarpeetontakin. Kysymyksen asettelussa piilee mielestäni jännitteinen, suorastaan syrjivä kaiku: miksi tässä yhteydessä muusikosta pitäisi irrottaa hänen etninen taustansa? Mitä jos vaikkapa Samuli Edelmanilta kysyttäisiin, haluaako hän tulla tunnetuksi suomalaisena muusikkona vai pelkästään muusikkona? Jos kysymykseen lisätään asiayhteyksiä ja sitä, millä profiililla muusikko haluaa tulla tunnetuksi, saa kysymys paljon laajemman, mutta myös kompleksisemman kehyksen.
Jos suomaiselta Ruotsissa asuvalta muusikolta kysytään, haluaako hän tulla tunnetuksi suomalaisena muusikkona vai pelkästään muusikkona, uskoisin että muusikko vastaa kysymykseen: suomalaisena muusikkona, ainakin esiintyessään ruotsinsuomalaiselle yleisölle. Sen sijaan, jos hän säestää Carolaa Globenilla, ei hänen suomalais-ugrilaisella etnisyydellään ole ainakaan markkinointimielessä merkitystä.
Onko etniseen taustaan liitetyillä positiivisilla stereotypioilla merkitystä? Mielestäni on. Romanimusiikkiin ja romanitaustaisiin muusikoihin liittyy virtuoositeettiä, mystisyyttä, tunteiden paloa, estetiikkaa ja jännitystä, eikä perusteettomasti. Pelkän muusikon mielikuva on mielestäni paljon valjumpi: pätkätyöläinen, ei tee oikeita töitä, alkoholisoitunut, eronnut ja rasvaisella pitkällä tukalla varustettu mies. Kumpi mielikuva siis parantaa muusikon julkikuvaa: etnisen taustan ja ammattitaidon, vaiko pelkästään ammattitaidon painottaminen? Oman kompleksisen kerroksen asiaan tuo myös, esitelläänkö muusikko oopperalaulajana, iskelmälaulajana, diplomiviulistina, hevikitaristina vaiko panhuilun soittajana. Kumpi herättää enemmän luottamusta: laulava bussikuski vai oopperalaulaja, palomieskitaristi vai sellisti, venäläinen pianisti vaiko suomalainen basisti?
Kirjoittaja on romanimuusikko, jonka viisivuotinen pesti Taiteen edistämiskeskuksen läänintaiteilijana päättyi juuri. Etno-Espan lavalla häntä voi kuulla torstaina 12.8.
